Tampere Kuplii 2017

  Hei taaaas! Tänään kerron teille mun viikonlopusta :3

LAUANTAI
Lauantaina lähdin kahdentoista aikaan bussilla Tampereelle, jonne olin menossa tapaamaan Liukuria. Mentiin syömään Kuparitalon Vohvelikahvilaan. Hyviä (mutta kalliita) vohveleita, suosittelen, 5/5 :D
Oltiin mietitty Tampere Kuplii'hin menoa Tampere-talolle, ja sinne me lähdettiinkin kävelemään. Ensin ihmeteltiin vähän menoa. Tää oli mun eka (eikä varmasti viimeinen) coni, joten oltiin Liukurin kanssa vähän ihmeissään minkälaista porukkaa siellä oli. Vaikka Tampere Kuplii on sarjakuvafestivaali, siellä oli todella paljon cossaajia ja tälläsiä. Olihan siellä ne cosplaykisat, mut ei menty sinne (kuultiin yhdessä vaiheessa, että se oli ollut ihan täynnä). Me pyörittiin ympäri Tampere-taloa, ja päätettiin että tullaan huomennakin tänne. Nähtiin vilaukselta Ruu ja juteltiin sille. Lähdettiin sitten Puolenkuun peleihin, mihin Liukuri halusi. Löysin sieltä ihanan Picachu-repun, mutta ei ollut rahaaaaa D: Mentiin sieltä syömään (yllätysyllätys) Arnoldsiin, josta ostin donitsin ja Arizonaa. Siitä lähdettiinkin jo busseille, huomista odotellessa!

SUNNUNTAI
Sunnuntaina lähdin bussilla yhdentoista aikaan Tampereelle. Bussipysäkiltä lähdin Tampere-talolle, jossa näin Liukurin ja hänen kaverinsa. Oltiin sitten niiden kanssa. Me pyörittiin ympäri Tampere-taloa, ja markkinapaikkaa. Ostin ihanat hanskat, ja Liukuri osti luihuiskorun ja -kravatin. Yhyyy, Liukuri osti viimeisen korun. Olisin halunnut sellaisen! Nojaa, sentään ostin ne hanskat. Käytiin jossain Marvel-sarjakuvapaneelissa. Hetken päästä paikalle ilmaantui myös Liukurin kaverin kaveri, ja tämä outo joukko lähti fanitapaamisien jälkeen Subwayhyn, joka oli yllättäen ihan täynnä cossaajia. No, ei sitten sinne jääty jonottamaan joten mentiin K-Markettiin (siihen joka on tien toisella puolella. Kaupunkien logiikkaa laittaa samanlaiset K-Marketit molemmille puolille tietä). Ostettiin keksejä, ja lähdetitin takaisin Kuplii'hin. Kävin monta kertaa katsomassa oliko luihuiskoruja tullut, mutta ei. Oltiin siis siellä, käytiin lopputilaisuudessa ja koko tapahtuma loppui. Lähdettiin sitten ennen viittä, ja lähdin juoksemaan bussiin. Ehdin kuitenkin hyvin, koska se oli vähän myöhässä (normaalia). Siitä menin kotiin, odottamaan seuraavaa conia!


Hahaaaa, siinä on hanskat ja lainasin vielä peruukkiakin! xD

Majoittuminen lattialle

Artsy jalkakuva + Alpakkakuva


Kiitoss lukemisesta, seuraavaan postaukseen,
Eriikka
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

I don't have to see you right now

paha olo

fuck them